Greenway: Agatha Christie's House

Unfortunately this picture isn't mine, I fished it from Google. When we went to see the house, it was under construction on the outside, and we couldn't see any of it. We were able to see the inside of the house, though; all the tours were arranged as usual. 

During our short visit in the English Riviera Minna and I wanted to go to Greenway to see Agatha Christie's house. It's a short way from Torquay, and it's really easy to get there. You can actually take a ferry, a steam train, your own car or a Vintage Bus. We settled on the latter, and it was so cute! I've heard some tourists make the mistake of riding a coach bus, when the thing is that coach buses don't fit in the roads close to the house, and the people on board are forced to walk the rest of the way. The vintage bus takes you right to the entrance. 

The ride was spectacularly beautiful. It was straight from the British detective shows, if you've ever watched any... At one point we saw the steam train. Sitting on a vintage bus, seeing a steam train right next to us, in those amazing sceneries, it felt like we had traveled back in time. 

Lyhyen Englannin Rivieran vierailun aikana haluttiin Minnan kanssa matkustaa Greenwayhyn katsomaan Agatha Christien taloa. Sinne on lyhyt matka Torquaysta ja sinne pääsee helposti. Valittavanasi on lautta, vanhanaikainen höyryjuna, oma auto tai vintage bussi. Me päädyimme viimeisimpään, ja se oli niin suloinen! Kuulin, että jotkut turistit tekevät sen virheen, että menevät talolle isolla tilausbussilla, mutta ne eivät mahdu ajamaan lähelle taloa, ja matkustajat joutuvat kävelemään lopun matkaan. Vintage bussi vie vierailijat suoraan sisäänkäynnille.

Matka Greenwayhyn oli henkeäsalpaavan kaunis. Näkymät olivat suoraan brittiläisistä dekkarisarjoista, jos olette koskaan sattuneet katsomaan.. Jossain vaiheessa näimme edellämainitun höyryjunankin. Siinä kun istuimme vintage bussin kyydissä, höyryjuna edeten vierellämme, ja niin upeissa maisemissa, tuntui kuin olisimme matkanneet ajassa taaksepäin.

When we entered the house we were handed booklets with information about every room. The house was big and gorgeous, and wanting to be a writer myself, it was exciting and thrilling to visit the house of one the great ones. There are 4000-5000 books in the house (I don't remember the actual number), and we were told that every year or every two years ( the lady couldn't remember exactly) all the books are cleaned page by page. Every single page of every single book is dusted. Pretty impressive, I'd say. 

The grounds were as impressive as the house. If I lived there, I would probably write a ton of books, as well. 

Kun pääsimme taloon sisälle, meille annettiin kirjaset, joissa oli tietoa joka huoneesta. Talo oli iso ja ihana, ja oli jännittävää vierailla mahtavan kirjailijan talossa; haluanhan itsekin tulla kirjailijaksi. Talossa on 4000-5000 kirjaa (en muista tarkkaa määrää), ja joka vuosi tai joka toinen (opas ei muistanut tarkalleen) nuo kirjat putsataan sivu sivulta. Joka ainoa sivu joka ainoasta kirjasta putsataan pölystä. Melkoisen vaikuttavaa.

Talon ympäristö ja piha-alue olivat yhtä vaikuttavia kuin talo itsekin. Jos asuisin siellä, kirjoittaisin varmaan itsekin kasoittain kirjoja.

A painting of Agatha when she was four years old.

Greenway is most definitely worth a visit, if you happen to be in the area. I don't know why we didn't go there ten years ago. I am glad we went now. Did you know that they've filmed Hercule Poirot at Greenway? :)

Greenway on ehdottomasti vierailun arvoinen, joten jos satut olemaan lähistöllä poikkea ihmeessä. En tiedä, miksemme menneet kymmenen vuotta sitten. Hyvä, että nyt menimme. Tiesittekö muuten, että Hercule Poirotia on filmattu Greenwayssa? :)

Sorry for the not best quality of the pictures. I only used my iPhone camera during the trip!

Torquay

Ten years ago I spent three weeks in the English Riviera, in a town called Torquay, with my friend Minna. Neither of us had been back there in all these years, so when we decided to travel to London, we knew we wanted to go to Torquay as well. And since it was the ten-year anniversary of our language course there, it seemed like a perfect time!

We spent the first night in London, and left for Torquay the very next morning by bus. It's a six-hour drive, and you can imagine our delight when the driver alerted the passengers of the fact that the lavatory is broken. We did get a chance to use a bathroom at a rest stop when they switched drivers, but still... Not being able to drink as much as I needed (and having to sit down for so long) resulted to a swollen ankle. 

But, eventually we arrived to Torquay. Minna and I grabbed our luggage and started walking toward downtown from the couch station (mistake there). --> blisters. 

We knew our way around, and after a quick look in the map to check our hotel location, we found it. 

Kymmenen vuotta sitten olin ystäväni Minnan kanssa kielikurssilla Englannin Rivieralla, Torquayssa. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt Torquayssa sittemmin, joten kun päätimme lähdöstä Lontooseen, oli selvää että myös Torquayssa olisi käytävä. Ja koska matkastamme oli juuri kulunut kymmenen vuotta, ajankohtakin oli täydellinen!

Ensimmäisen yön vietimme Lontoossa, ja heti seuraavana aamulla suuntasimme bussilla Torquayyn. Matka sinne kestää n. kuusi tuntia, ja olikin tosi kiva kuulla, että bussin vessa on rikki. Saatiin käydä eräällä levähdyspaikalla vessassa, kun bussin kuljettaja vaihtui, mutta silti... Kun istuu niin pitkään paikallaan (ja muutenkin) on hyvä pitää nesteytyksestä huolta, mutta tuossa tilanteessa ei ihan hirveitä määriä pystynyt juomaan. Nilkkahan siinä turposi kivasti. 

Mutta, lopulta pääsimme Torquayyn. Napattiin Minnan kanssa matkalaukkumme ja alettiin kävellä bussiasemalta keskustaan (virhe!). --> rakkuloita. :(

Tunsimme kaupungin ja osasimme suunnistaa siellä, ja nopean kartan katsastamisen jälkeen saimme selville hotellimme sijainnin ja pääsimme sinnekin perille. 

We were surprised by how familiar everything was. After all, it had been ten years, a decade, since the last time we were there. I think it's because we were so young back then, and it was our first time traveling without our parents, that we just absorbed everything. Every little thing. That summer had such a huge impact on us. I mean, we still remember the bus route from school to our host families'. It's bus no. 31. We hopped on and everything just came back as we rode to our old neighborhood. We got off at the right stop and walked to see where we lived. Nothing had changed. 

Afterwards we took the bus back and went to see our school. 

Yllätyimme siitä, miten tuttua kaikki oli. Viime kerrastahan oli tosiaan kulunut kymmenen vuotta. Ehkä se johtuu siitä, että olimme niin nuoria silloin, ja se oli molempien ensimmäinen kerta ulkomailla ilman vanhempiamme. Imimme kaiken, jokaisen pienenkin yksityiskohdan, muistiimme. Sillä kesällä oli todella suuri vaikutus meihin. Me muistimme vieläkin bussireitin koulusta kotiin. Bussi nro 31. Hyppäsimme kyytiin ja menimme katsomaan vanhoja kotikontuja. Jäimme oikealla pysäkillä pois ja käveltiin katsomaan taloja, joissa asuttiin. Mikään ei ollut muuttunut. 

Jälkeenpäin palasimme bussilla kaupunkiin ja menimme katsomaan koulua.

It was nice to see EF-students all around town! The school has changed its appearance in the last ten years, but it's still the same. <3

It was somehow reassuring to see everything again. It wasn't just some magical period in our lives ten years ago, and then forgotten. It's all still there. It was so wonderful to see the places I've missed so much. Torquay was even more beautiful than I remembered. The whole English Riviera was. 

Besides reminiscing we did something new, too. We went to see Agatha Christie's house (a separate post about that to follow). We walked around and relaxed. We watched people go on about their lives. We wondered why so many people had lace curtains.

Obviously, some things have changed over the last ten years, but not too many. Every once in a while, when I would see something I remembered from way back, I would get this funny feeling. It was like 2004 again, and I was fifteen. 

Jotenkin oli oudolla tavalla vakuuttavaa nähdä Torquay taas. Sain varmistuksen, ettei kymmenen vuoden takainen kesä ollut mikään maaginen, unenomainen ajanjakso elämässäni, joka sittemmin olisi unohtunut. Kaikki on ennallaan. Oli aivan ihanaa nähdä paikkoja, joita olen ikävöinyt niin paljon. Torquay, ja koko Englannin Riviera olivat kauniimpia kuin muistin. 

Muistelojen lisäksi teimme muutakin; kävimme mm. Agatha Christien taloa katsomassa (siitä tulossa erillinen postaus!). Kävelimme ympäriinsä ja rentouduimme. Seurailimme ihmisiä ja heidän elämäänsä. Mietittiin että miksi niin monilla oli pitsiverhot ikkunoissa. 

Tietenkin jotkut asiat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa, mutta ei niin moni. Vähän väliä kun näin jotain minkä muistin aikojen takaa, tuli sellainen hassu tunne... Yhtäkkiä oli taas vuosi 2004 ja minä olin vasta viidentoista.